Kuvassa on Voipaalan Taidekeskuksen pihapiirissä
Sääksmäellä 1700-luvun lopulta oleva tunnelmallinen Pakari. Pakariin
on perusteilla olevan hyvinvointi- ja käsityöläisosuuskunnan koti. Osuuskunta
aloittaa toimintansa ensi syksynä. Minua on pyydetty mukaan osuuskuntaan. Otan
kutsun vastaan.
Taustaa
Olen ikäni ollut yrittäjä ja mukana pienyritystoiminnassa.
Olen toiminut toiminimellä ja ollut mukana eri ajojen osakeyhtiöissä. Yritykset
ovat epäonnistuneet tai ne on lopetettu, mikä mistäkin syystä. Kokemusta on
tullut paljon. Pääosin olen ollut vastuussa myynnistä ja markkinoinnista.
Kun otin tulosvastuurepun viimeksi selästäni muutama
vuosi sitten, ihmettelin vapautta ja vapaa-aikaa.
Aikaa! Mitä sillä tekisin?
Sisareni on historianelävöittäjä. Hän kuuluu
yhdistykseen, jonka jäsenet pukeutuvat keskiaikaisiin tai viikinkiaikaisiin
vaatteisiin ja kokoontuvat yhteen muutaman kerran vuodessa kokeilemaan
minkälaista elämä olisi ilman nykyajan mukavuuksia.
Olen koko elämäni tehnyt käsitöitä ja sisareni on
ehdotellut, että alkaisin tehdä keskiaikaisia ja viikinkiaikaisia vaatteita. Pari
vuotta sitten hän sai houkuteltua minut kahdentoista vuoden sitkeän painostuksen
jälkeen keskiaikaisille markkinoille Hollolaan. Ja innostuin!
|
Sisareni perhe tamineissaan. |
Sen jälkeen olen tutkinut historiann muotia, opetellut
pistoja, punonut nauhoja ja tunnustellut materiaaleja. Käsitöiden tekeminen on
noussut kokonaan uudelle tasolle. Enää ei ole tärkeintä saada työ nopeasti
valmiiksi vaan itse tekeminen ja paras mahdollinen lopputulos. Käsintehdyn kauneus
on avautunut aivan uudella tavalla.
Pakariin on tulossa sisarelleni ”Rosafiinan sekatavarapuoti
ja kahvila”. Saan puotiin käsityöni myyntiin ja autan kahvilassa.
Olen tässä blogissani tähän asti esitellyt käsitöitäni
kuvin. Nyt haluan myös kertoa näistä elämääni tulossa olevista uusista ja
mielenkiintoisista asioista.
Olen uuden edessä. Tämän oven takaa alkaa uusi ja
mielenkiintoinen matka.
Tervetuloa mukaan matkalle!